Kategoria: Internet tiedonvälityksen

Rebecka

Millaisia uutisia julkaistiin Kotitapetin perustamisen aikaan?

Kotitapetti perustettiin 1900-luvun alkupuolella, tosin nimellä Boråstapeter, perustettiinhan yritys Ruotsissa. Yrityksen perusti Waldemar Andren, jonka kunnianhimoisena tausta-ajatuksena oli, että kaikilla ruotsalaisilla pitäisi olla varaa koristaa kotiaan kauniilla tapeteilla. Tämä ajatus on kantanut Kotitapettia 1900-luvun alkuvuosista aina näihin päiviin saakka ja voidaankin sanoa, että Kotitapetti oli ja on monin tavoin aikaansa edellä. Mutta millaiset uutiset sitten …

Rebecka

Joulusta uutisointi alkaa jo marraskuussa

Joulu on pian taas täällä. Se on jo tärkeä uutinen sinällään. Joulu on kaupallinen juhla, joten siitä uutisointi aloitetaan varhain. Jotkut kaupat alkavat mainostaa joulua jo hyvissä ajoin ennen halloweenin päättymistä. Mainostamista harjoitetaan niin lehdissä kuin sosiaalisessa mediassa. Jotkut yritykset ulottavat mainostamisen ja tiedottamisen myös televisioon ja radioon. Kuten tiedetään, joulua vietetään uskonnollisista syistä, mutta …

Vihapuhe järkyttää, mutta se kannattaa jättää huomiotta.
Rebecka

Vihapuhe lisääntyy netissä

Meistä jokainen on varmasti törmännyt vihapuheeseen joko netin keskustelupalstoilla, muualla sosiaalisessa mediassa tai sanomalehtien kommenttiosioissa. Nykyään vihapuhetta on kaikkialla ympärillämme ja sitä kuulee jokainen iästä, asuinpaikasta tai sukupuolesta riippumatta.Vihapuhe saa usein alkunsa poliittisesti tai uskonnollisesti ” tapetilla olevasta “aiheesta. Tällaisia aiheita voivat olla vaikkapa maahanmuutto, islamin asema Suomessa tai jonkun puoluepolitiikassa mukana olevan henkilön käyttäytyminen. …

Rebecka

Internet muutti tiedonvälityksen luonteen

  Moni muistaa vielä maailman, jossa uutiset tulivat television, radion ja lehtien välityksellä. Siinä maailmassa yksilöllä ei juuri ollut pääsyä suoraan tiedon äärelle. Sivistys piili kirjoissa. Koulutuksella oli suuri merkitys siinä, millaiseen tietoon pääsi käsiksi. Kirjastot olivat tärkeitä tiedon kokoajia. Uutistoimitukset olivat kehittyneet 1800-luvulla ympäri maailmaa alun perin sähkösanomien toimittajista uutistoimistoiksi. Sähkösanomien mukana tuli tietoa …

Rebecka

Miten perinteinen uutistoimisto toimi? – STT:n historiaa

  STT:n historia alkaa vuodelta 1887. Silloin perustettiin Suomen Sähkösanomatoimisto, joka lähetti maakuntalehdille maksusta uutisia, joita se oli saanut lennätinverkon kautta ympäri maailmaa. Sortokauden aikana 1902 toimisto lakkautettiin viranomaisten toimesta, mutta Suomen Sähkösanomatoimiston silloinen johtaja Uno Wasastjerna osti pian Suomen Uutistoimiston. Suomen Uutistoimisto ja Sanomalehtien Tietotoimisto yhdistyivät vuonna 1915 ja siitä lähtien on ollut Suomen …

Rebecka

Twitter uutisten ja kohujen levittäjänä

  Kun ensimmäiset sosiaalisen median palvelut 2000 -luvun alussa tulivat, harva osasi varmaan ennustaa, miten suuri vaikutus niillä tulee olemaan niin uutisten välittämisessä kuin poliittisina vaikuttajina. Perinteisellä medialla oli pitkään ollut yksinoikeus välittää tietoa ihmisille. Kun sosiaalinen media tuli mukaan, se aiheutti monessa lehti- ja mediatalossa vaikeuksia. Toimitusten rooli muuttui, kun uutistoimistoilta saatavien tietojen lisäksi …

Rebecka

Mistä uutiset nykyään saadaan?

  Pitkän aikaan iltauutiset ja aamun sanomalehti olivat tärkeimmät lähteet sille, mistä uutisia luettiin. Internetin tultua uutisvirta muuttui muutamassa vuodessa jatkuvaksi. Siinä missä iltapäivälehtien lööpit tulivat kerran päivässä, yhtäkkiä kohu-uutisia saattoi tulla lukemattomia joka päivä. Yhdistettynä ulkomaisiin uutispalveluihin, uutisia tulvi suomalaisellekin lakkaamattomana virtana. Älypuhelinten tuleminen eli pääsy nettiin missä vain ja milloin vain lisäsi entisestään …

Rebecka

Mistä rahat uutistoiminnalle?

  Sanomalehtien toimituksia rahoitettiin ennen sekä mainosmyynnillä että tilauskannoilla. Tilaajat maksoivat lehtitilauksista isojakin summia, jotta saivat tärkeän aamun lehtensä kotiin toimitettuna. Sanomalehtiala olikin pitkään yksi tuottoisimpia bisneksiä. Mainostulot olivat niin suuret, että niillä katettiin menot. Vuonna 2015 mainostulot laskivat ensi kerran alle tilauksista saatavien tulojen. Paperilehtien tilaajat siis mahdollistavat koko uutistoiminnan jatkumisen. Myös televisiokanavat puolestaan …

Rebecka

Uusia tuulia uutisten alalla

  Sosiaalisen median jättiyhtiöt Facebook ja Twitter vievät yhä suuremman osan kaikista verkon mainostuloista. Ne ovat käyttäjälleen ilmaisia ja monet uutiset leviävät käyttäjille niiden kautta ilman että kenenkään pitää maksaa mitään. Siksi tänä päivänä on yhä vaikeampaa keksiä ansaintalogiikkaa sen ympärille, että joku olisi valmis maksamaan uutisista. Koska laadukkaan uutis- ja ajankohtaismateriaalin tarve ei ole …